Turvallisinta matkaa!

Ainutlaatuinen erikoisosaamisemme tuntuu ihmisten arjessa turvallisimpina ja laadukkaimpina tuotteina sekä palveluina. Olemme rengasalan edelläkävijä – haluamme olla paras kaikessa mitä teemme!

Turvallista matkaa

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka räätälöi tuotteensa eri markkinoille. Testivoittajatuotteiden ainutlaatuiset innovaatiot varmistavat huolettoman matkanteon ja perillepääsyn kaikissa keleissä

Venäjän vaikea taloustilanne näkyi

Kasvuun palataan vahvistuneen tuoteportfolion ja laajentuneen jakeluverkon avulla

Viime vuoden toimintaamme vaikutti voimakkaasti Venäjän taloudellinen tilanne. Heikentynyt talous, öljyn hinnan voimakas lasku ja ruplan nopea devalvoituminen johtivat ostokäyttäytymisen muutokseen ja euromääräisen myynnin huomattavaan laskuun Venäjällä ja myös muissa entisissä IVY-valtioissa. Taloudellinen epävarmuus maailmassa jatkuu, Venäjän lisäksi myös Euroopassa. USA toimii yhtenä harvoista maailman kasvun moottoreista Kiinan hakiessa uudenlaista reittiä omalle kasvulleen. Kokonaisuudessaan Aasia on edelleen merkittävä kasvupotentiaali.

Asiakkaiden kertomaa

Asiakastyytyväisyys näkyy myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu koottuihin asiakastarinoihin

50
Nokian henkilöautonrenkaat saavuttivat vuoden aikana yli 50 testivoittoa Pohjoismaissa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa.
93
Käyttäjäpalautetta antaneista 93 % ilmoitti suosittelevansa Nokian Renkaiden tuotteita muillekin.

Markkinoiden
ykkönen Pohjoismaissa
ja Venäjällä

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan.

Nokian Hakkapeliitta on johtava talvirengasbrändi Pohjoismaissa ja Venäjällä. Markkina- ja hintajohtajuuden takana ovat Nokian Renkaiden tärkeimmät kilpailuedut: Vuosikymmenten käyttökokemuksiin ja riippumattomiin testituloksiin perustuva laatumielikuva, vahva jakeluverkosto ja logistinen osaaminen.

Tuotteet myydään pääasiassa jälkimarkkinoille. Konserniin kuuluu Vianor-rengasketju, joka tekee tukku- ja vähittäiskauppaa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla. Nokian Renkailla on tehtaat Suomessa ja Venäjällä. Tehtaisiin on investoitu vuosina 2005 – 2014 yli miljardi euroa, ja ne edustavat tuottavuudeltaan ja laaduntuottokyvyltään alan ehdotonta huippua.

Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli lähes 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa 4 200. Nokian Renkaiden osake on listattu NASDAQ  Helsingissä.